Kuntosalien yleiset säännöt

Tärkeitä yleisiä ohjeita Fit24 Kuntosaleilla

Fit24 kulkuoikeus on henkilökohtainen. Asiakas sitoutuu kulkemaan ovista mobiiliavaimella tai leimaamaan avainkorttinsa aina Kuntokeskukselle tullessaan ulkopuolella olevaa kortinlukijaan.

Fit24 Kuntokeskuksiin ei saa päästää henkilöitä, joilla ei ole voimassa olevaa kulkuoikeutta. Poikkeuksista on aina sovittava henkilökunnan kanssa etukäteen. Mikäli päästät tällaisen henkilön sisälle tahallisesti, seuraa tästä sinulle 500€ sakko. Tässä tapauksessa Fit24 Kuntokeskuksella on myös mahdollista irtisanoa asiakkuus välittömästi. Avainkortin kaikenmuotoinen väärinkäyttö on 500 € sakon uhalla kielletty.

Asiakkaan on harjoitellessaan käytettävä puhtaita sisäjalkineita. Ulkojalkineiden käyttö on Kuntokeskuksessa kielletty. Jätä ulkokengät sisääntuloon.

Lasten tuominen Kuntokeskuksen liikuntatiloihin on turvallisuussyistä kielletty. Lapset voivat kuitenkin odottaa aikuisia halutessaan kuntosalien aulatiloissa. Kuntosalin puolelle lapset eivät saa mennä.

Kuntokeskuksessa alle 14-vuotias ei voi harjoitella itsenäisesti.

Molemmilla kuntosaleilla on tallentava kameravalvonta. Säilytämme nauhoja vähintään 2 viikkoa. llmoitathan henkilökunnalle, jos havaitset normaalista poikkeavaa toimintaa.

Asiakas on vastuussa siitä, että Kuntokeskuksen tarjoamat liikunta-aktiviteetit sopivat hänelle ja tarvittaessa asiakkaan on varmistettava asia lääkäriltään. Kuntokeskus sitoutuu tarjoamaan asiakkaille laitteiden käyttöön tarpeellisen ohjauksen ja opastuksen, sekä pitämään laitteet asianmukaisessa kunnossa. Asiakas sitoutuu käyttämään laitteita niiden käyttöohjeiden ja opastuksen mukaisella tavalla.

Kuntokeskus tarjoaa lukittavat säilytyslokerot harjoittelun aikaiseen käyttöön. Asiakas käyttää kyseisiä lokeroita tavaroiden säilytykseen. Säilytyslokeroissa ei tule säilyttää arvoesineitä, eikä Kuntokeskus vastaa arvoesineiden häviämisestä tai vahingoittumisesta aiheutuvasta vahingosta. Varusteiden ja vaatteiden jättäminen pukuhuoneisiin tai -kaappeihin yön yli ei ole sallittua.

Premium-kuntosalin pukuhuoneista löydät suihkut, wc:t ja lukittavat arvotavaralokerot. Xpress-salilla on erillinen suihkutila ja pukeutumishuoneet (4kpl).

Brunnin kauppakeskuksen mennessä kiinni, kulku Premium-kuntosalille tapahtuu ravintola Brunnin omasta ulko-ovesta.

Kulku Xpress-salille tapahtuu kauppakeskuksen aukioloaikoina pääovesta (Alkon viereinen lasiovi). Kun kauppakeskuksen liikkeet menevät kiinni, käynti salille tapahtuu Yang’sin ja parkkipaikan vierestä lähtevää luiskaa pitkin alas sisälle ja vasemmalla olevasta ovesta sisään. Xpressillä Viirin parkkihalli on Fit24-asiakkaiden käytössä K-Citymarketin aukioloaikoina. Huomioithan, ettei auto unohdu myöhään illalla parkkihalliin. Xpress-etuovi sulkeutuu 15 minuuttia ennen kauppakeskuksen sulkeutumista. Uloskäynti tämän jälkeen takaovesta.

Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin löydät täältä >>

Jos sinulla on muuta kysyttävää, voit laittaa meille viestiä asiakaspalvelu@fit24.fi